Savukalasalaatti miu mau mukkaa

Rakastan savukalan tuoksua, se tuo mieleen lapsuuden viikottaiset reissut äitini kanssa paikalliseen kalasavustamoon, siellä tosiaan oli vara mistä valita, oikea kalastajan unelma.

Savustettua kalaa roikkui kärryissä jos jonkinlaista sorttia; oli valtaisia puna-ahvenia, savusilakoita ja makrilleja. Makrillit, nuo puikeat pehmeälihaiset herkkukalat, jotka olivat todellakin toista maata, kuin mitä nykyisin saa muoveissa hadutettuina. Tai puna-arven iso kovalihainen ja helppo syödä. Liha irtosi kimpaleina ja katosi nopeasti parempiin suihin, ennen kun äitini ehti kissaa sanoa. 

Makuasioita.fi-ruokablogi-Jaana_Ahjokangas_Photography

Savukalasalaatti on helppo valmistaa – ainekset vaan sekaisin – ja vielä helpompi syödä eli salaatinlehden kulmista kiinni ja nyytti suuhun.

Mutta takaisin tähän aikaan, tarjolla olisi kultakylkisiä kauniita savusilakoita. hinta noin 1.20 euroa / kappale, eli noin 8 markkaa kappale. Ja hinnat ovat kuulema laskeneet EU:n myötä – joo niin vissiin, Saksassa. No muutaman raaskin ostaa tähän hätään ja päätin heti tehdä salaattia, ennen kun syön ne seisaaltani.

Makuasioita.fi-ruokablogi-Jaana_Ahjokangas_Photography

Tarjolla olisi kultakylkisiä kauniita savusilakoita.

Helppo savukalasalaatti arkisesta savusilakasta, joka on muuten aliarvostettu herkku, kuitenkin se on mukava ja helppo valmistaa – ainekset vaan sekaisin – ja vielä helpompi syödä eli salaatinlehden kulmista kiinni ja nyytti suuhun.

Cesar-tyyppisen salaatinkastikeen saat, kun nakkaat sekaan haarukalla muussatun anjovisfileen, mut hei – yks sorttimentti kalaa kerrallaan riittää, eikö?

Makuasioita.fi-ruokablogi-Jaana_Ahjokangas_Photography

Kasaa keräsalaatin lehtien päälle perunaviipaleita, omenasiivuja, kalaa, punasipulirenkaita, porkkanasuikaleita, retiisisiivuja ja kananmunalohkot. Viimeistele sitruunamehulla ja tillillä.

Alkupalaksi herkullinen savukalasalaatti

4 savusilakkaa
2 kovaksi keitettyä kylmää perunaa
1 dl vihreitä herneitä
muutama salaatinlehti pehmeää keräsalaattia
pala punasipulia
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
kuivattua persiljaa
1/2  sitruunan mehu
omena
pala porkkanaa
muutama retiisi
tilliä

Kastike

1 prk kermaviiliä
1 rkl omenasiiderietikkaa
1 rkl kuivattua tilliä
1 tl sinappia
1 tl sokeria

Sekoita kastikkeen ainekset ja laita kylmään maustumaan.

Keitä kananmunat ja perunat, nosta jäähtymään.
Katkaise savusilakoista pää ja pyrstö. Halkaise savusilakat selkäruotoa pitkin, poista sisukset ja ruoto pilko fileet kahteen osaan. Siirrä sivuun odottamaan.

Kuori ja viipaloi omena ja sipuli. Valuta hieman sitruunamehua omenaviipaleille. Pese porkkana  raasta tai suikaloi mieleiseksi, viipaloi retiisit ja jäähtyneet kuoritut perunat. kuori kananmuna ja leikkaa neljään osaan.

Irroita keräsalaatista lehdet, huuhtele ja kuivaa varovasti pyyhkeen välissä. Keräsalaatti on herkullista, mutta herkkää tavaraa, joten salaattilinko on liian vahva väline veden poistamiseen, joten käytä pyyhettä.

Asettele salaatinlehdet lautasille ja kasaa lehtien päälle perunaviipaleita, omenasiivuja, kalaa, punasipulirenkaita, porkkanasuikaleita, retiisisiivuja ja kananmunalohkot. Viimeistele sitruunamehulla, herneillä, tillillä ja kuivatulla persiljalla ja kermaviilikastikkeella.

Makuasioita.fi-ruokablogi-Jaana_Ahjokangas_Photography

Älä unohda salaatistasi herneitä.