Hienoa heinäkuuta kaikille – näin jatkuu heinäkuu, vaikkei ihan
helteisenä, niin kuitenkin odotettuna ja omanlaisenaan –
aina juotavan ja syötävän ihanana.

Mustikka maustaa juoman

Olin pakastamassa talven varalle tekemääni syreenisiirappia  – mutta oi ja voi – ryhdyinkin sen seireenihoukutuksen myötä kasaamaan syreenisiirapin makumaailmaa hivelevää mocktailia. Ja hyvähän siitä tuli, sillä mustikkaan voi aina luottaa. Nautiskelen se tutustumalla vinoon pinoon hienoja teoksia, joista lisää tuonnenpana, kirja-esittely-osastossa. 

Minulle kesäjuomien valmistus on aina sellaista fiilispohjalla syntyvää sekoitusta käsillä olevista raaka-aineista. Innostusta alkoholittomaan juomaan (mocktail) antaa paitsi läsnä oleva luonto, niin myös raaka-aineet joista olisi tarkoitus valmistaa jotain muuta kuin juomaa.

Heinä- ja elokuu on kerrassaan parasta aikaa kehitellä mocktaileja, niihin voi upottaa hieman käsittelyssä kovia kokeneita marjoja mehun muodossa, luonnon tarjoomaa, kuten villiyrttejä ja syötäviä kukkia. Loputtomalta tuntuva lähiluonnonnon palvelutiski tarjoaa parhaita herkkujaan. Aionkin vielä hieman viilata kehittelemiäni mocktaileja ja julkaista niitä sitten erikseen klassisessa Mocktail Monday-osiossa.

Mustikkamocktail maistuu milloin vain. Mustikkaan voi aina luottaa. Nautiskelen mocktailin tutustumalla vinoon pinoon mukavaa kesälukemista.

Mustikkamocktail maistuu milloin vain. Olin pakastamassa tekemääni syreenisiirappia talven varalle – mutta oi ja voi – ryhdyinkin sen seireenihoukutuksen myötä kasaamaan syreenisiirapin makumaailmaa kunnioittavaa mocktailia. Ja hyvähän siitä tuli.Mustikkaan voi aina luottaa. Nautiskelen mocktailin tutustumalla vinoon pinoon mukavaa kesälukemista.

MUSTIKKA -SYREENI MOCKTAIL

Tämän moctailin salaisuus on mustikan ja syreenin makea liitto, jolle särmää antaa villiminttu ja ja suun napsamaan laittava uuden sadon sitruuna.
Jos syreenisiirappia ei ole saatavilla, makupariksi käy kaupassakin myytävä seljankukkamehutiiviste. Annos on kahdelle.

• 2 dl mustikoita
• 15 kpl mintun lehtiä
• 2 tl sokeria
• 1 sitruunan mehu
• 2 rkl syreenisiirappia
• Sitruunakivennäisvesi suolaton

Hilloa mustikat, hierrä mintunlehdet ja sokeri, lisää mustikat  ja sitruunamehu.

Siivilöi mustikkajuoma laseihin,  lisää jäitä, sitruunakivennäisvettä ja syreenisiirappia.

Koristele sitruunalohkolla, mustikoilla ja mintulla. Lisää tarvittaessa makeutusta.