Vuoden kauneimmat kirjat 2014-palkittu
Elina Brotherus: 12 ans après / 12 vuotta myöhemmin /12 Years Later
Novelli: Riikka Ala-Harja

Teos on karhean surullinen paluu menneeseen, jossa valokuvaaja pohtii ajan kulkua täydentäen 12 vuotta aiemmin Chalon-sur-Saônessa ottamiaan kuvia uudella, samassa paikassa otetulla sarjalla, yhdistäen kahden aikakauden kuvat tutkielmaksi muistoista, toiveista ja pettymyksistä.

Elina Brotheruksen valokuvateoksiin liittyy keltaiset post-it-laput, ne ovat myös osa tämän kirjan konseptia, esiintyen kirjan kannesta leipätekstin taustalle ja novelliosan pohjaväriksi. Keltaisten lappujen merkitys paljastuu Brotheruksen uran alkuvaiheilta, kun Musée Nicéphore Niépce kutsui taiteilijan 1999 vierailevaksi taiteilijaksi Chalon-sur-Saôneen, Ranskaan. Taiteilija opetteli ranskaa kirjoittamalla esineiden nimiä keltaisille post-it-lapuille. Näissä alakuloisissa tunnelmissa Brotherus kuvasi itseään. 12 vuotta myöhemmin taiteilija pohtii kuvissaan ”Elämä ei ole ollut sitä mitä toivoin. Pian on aika hyväksyä se ja tehdä surutyö unelmista jotka eivät koskaan toteutuneet. Surutyö kadonneesta ajasta, nuoresta minusta jota ei enää ole”.

Elina-Brotherus_12-vuotta-myöhemmin
Riikka Ala-Harja on kirjoittanut Brotheruksen kuvien pohjalta novellin 10 vuotta myöhemmin, jossa melankolisen tunnelman valtaamat kuvat ja tekstit risteytyvät kokonaiskertomukseksi molempien naisten henkilökohtaisesta ja universaalista tarinasta, jossa kummankin taiteilijan asettuminen Ranskaan koitui pettymykseksi. Brotheruksen teoksista oli myös näyttely Ama-galleriassa Helsingissä.

Teoksen graafinen suunnittelu on Jorma Hinkan käsialaa.

Paperiksi hinkka on valinnut Galerie Art Silkin, joka soveltuu ehkä parhaiten juuri valokuvia sisältävien julkaisujen painamiseen. Kartonkikansiensa, 250 x 325 mm tabloid i-340-kokonsa kanssa kirja on näyttävä teos. Taittoratkaisuiltaan valoisa teos paljastaa graafikon nerokkaan rohkeuden. Yleensä monikielinen teksti aiheuttaa taitolle hankaluuksia ja vaikeuttaa tekstin luettavuutta. Tässä teoksessa keltainen lappu, sini-puna-musta teksti ja typografiset ratkaisut luovat rytmikkään ilmavan, lähes ranskalaisen tunnelman. Tekstityypiksi Hinkka on valinnut Bodonin, joka kuuluu uusantiikvoihin, liittyen taidehistorian kaanonissa uusklassismiin, kun kirjoitusvälineen tasaterä oli vaihtunut terävään kärkeen. Kirjaintyypin kehitti Giambattista Bodoni (1740-1813) ja se levisi laajalti Euroopassa. Filosofia puolestaan on uusi muunelma Bodonista, jonka Zuzana Licko suunnitteli Emigrelle 1996. Rauhallisempana se sopii myös leipätekstiin.

Kuvien ja tyhjän tilan suhde on onnistunut

Runsas ja rohkea tyhjä tila yhdessä suuren sivukoon kanssa antaa isokokoisten kuvien yksityiskohtienkin tulla kauniisti esiin. Jorma Hinkan suunnittelema teos on palkintonsa ansainnut.

Graafinen suunnittelija Jorma Hinkka / Graafiset Neliöt Oy
Valokuvaaja Elina Brotherus
Reproduktio Petri Kuokka / Aarnipaja Ky
Sitomo Finnreklama Oy
Kustantaja Sémiosquare
Kirjapaino Libris Oy
Kirjan koko 25 x 32,5 cm
Lankasidottu, kartonkikannet
Sivuja 84
Paperi Mohawk Loop Feltmark White 298 g/m2, Galerie Art Silk 170 g/m2, Colorit Limetti 120g/m2
Kirjainlaji Bauer Bodoni, Filosofia

Lähteet:

http://www.semiosquare.fi/index.html

http://www.kauneimmatkirjat.fi/taide/

http://blogit.omaaikalehti.fi/kirjasta-kirjaan/elina-brotherus-jatti-hyvastit-nuoruuden-unelmille/